Nettisivuja sulkavalaisille yrityksille sekä ihana sisustusverkkokauppa Uuttakotiin.fi

Olen niin innoissani että Sulkavalla aloittaa aivan  uusi innovatiivinen yritys Suomen Savustuspelletti Oy. Tässäkin hyppäsin jälleen uudelle alueelle, kun en tiennyt tällaisia pellettejä olevakaan. Sulkavalainen pelletti poikkeaa muista markkinoilla olevista sillä, että se on täysin kotimainen. Nettisivujen lisäksi toteutettiin myös mm. ympäristöystävällinen myyntipakkaus, facebooksivu ja graafisen puolen työt jatkuvat edelleen. Tulossa on myös verkkokauppa.

Myös Taimin Kukkakulmalle tehtiin nettisivut, josta löytyy esimerkiksi kuvagalleria tehdyistä töistä. Sulkavan keskustassa palveleva Kukkakauppa ja hautaustoimisto pystyy itse päivittämään sivujaan, tehtiinhän nekin WordPress -alustalle.

Uuttakotiin.fi -sisutusverkkokauppa vaihtoi omistajaa ja yhteistyömme jatkui myös uuden yrittäjän kanssa. Verkkokaupassa otettiin käyttöön oma räätälöity teema käyttäen pohjana MyCashflow Barebones -teemaa.

Hyvää juhannusta!