Kuvassa juuri julkaistua sukukirjaa pitelee Ilkka Okkonen ja Janne Okkonen.
Sukukirjan tekeminen voi olla aikaa vievää ja vaativaa, mutta sen arvo on mittaamaton. Se tarjoaa arvokkaan perinnön, joka yhdistää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Julkaisun tekeminen on monista syistä merkityksellistä; siihen dokumentoidaan tärkeitä tapahtumia, ihmisiä ja paikkoja, jotka muuten saattaisivat unohtua ajan myötä.
Sukukirjan kautta saa mahdollisuuden oppia tuntemaan toisiaan paremmin ja se luo yhteisöllisyyttä. Suvun historiaan perehtyminen voi myös auttaa ymmärtämään paremmin omaa taustaansa ja juuriaan.
Sukukirjan laatiminen edellyttää usein sukututkimusta, mikä voi paljastaa mielenkiintoisia ja yllättäviä tietoja suvun historiasta. Tämä voi olla antoisaa ja opettavaista sekä sukututkijalle että muille perheenjäsenille.
OKKOS-KIRJA – Alkulähteiltä nykyisyyteen
Okkonen-Ockenström sukuseuralla on jo 73. toimintavuosi. Sukuseura on tehnyt myös aiemmin sukukirjoja ja tänä vuonna valmistui yli 900-sivuinen ”OKKOS-KIRJA – Alkulähteiltä nykyisyyteen”. SulkaSuunnittelu taittoi tämän kirjan. Sukukirja julkaistiin sukujuhlassa, joka pidettiin Kajaanissa 3.8.2024.
Kirjapainoksi valikoitui Lahdessa sijaitseva Markprint Oy. Yhteistyö painon kanssa sujui mallikkaasti ja saimme loppujen lopuksi kirjan valmiiksi muutamassa kuukaudessa. Työtä helpotti se, että kirjan aineistot oli tarkistettu ennen taittoa ja korjauksia oli vain hieman varsinaisen taittotyön jälkeen.
Käytimme pilvipalvelua aineistojen siirtoon ja mm. vedosten tarkistamiseen. Saimme kirjapainosta vielä vedoksen tarkistettavaksi ennen painoa ja tästä oli hyvä tehdä vielä viimeiset varmistukset.
Sukukirjan tekeminen on iso projekti ja vaatii aikataulutuksen, jotta työkentely on tehokasta. Aineistoa on yleensä paljon ja se on eri sisältöistä. Kullekin sukukirjalle katsotaan luontevin tapa sisällön toteutukseen.
Aiemmin oli hintaeroa painamisessa riippuen onko sisältö nelivärinen vai mustavalkoinen. Nykyään hinnat eivät yleensä eroa. Painotekniikan valinnassa vaikuttaa mm. sivu- ja painosmäärä. Autan painojen kilpailutuksessa ja aikataulutuksessa aina asiakkaitani.
Lue tästä Ilkka Okkosen Lukijalle-teksti OKKOS-KIRJASTA
Okkonen – Ockenström -sukuseura päätti syksyllä 2021 aloittaa uuden sukukirjan tekemisen. Edellisen kirjan, vuodelta 2012, digitaaliset tiedot olivat kadonneet tekijän poismenon myötä. Lupauduin kokoamaan uuden kirjan käyttäen apuna vanhaa kirjaa sekä aikaisempia julkaisuja, korjaten tietoja vertaamalla niitä kirkonkirjoihin ja päivittämällä sukulaisten toimittamia muutostietoja sekä uusia tietoja. Tietosuojalain vuoksi pyysin kaikkia, jotka eivät halua tietojensa olevan kirjassa ilmoittamaan siitä. Aikaa arvioin menevän pari vuotta.
Kirjassa on muutamia muutoksia aikaisempiin kirjoihin nähden. Olen normalisoinut kirkonkirjoissa esiintyvät nimet, johtuen siitä, että nimet esiintyivät silloisen papiston kielen mukaan ruotsalaisina ja nekin vaihtelivat eri kirjojen välillä. Esimerkiksi vanhemmat ovat antaneet lapselle nimen Heikki, pappi on kirjannut syntyneiden kirjaan Henrich. Rippikirjoissa on sitten saattanut olla ko. henkilöllä nimi Henric, Henrik ja lopuksi vielä Heikki.
Toinen muutos aikaisempaan on, että naiset käyttivät omaa sukunimeään noin 1900-luvulle. Lopullisesti sukunimilaki 1920 pakotti naisten ottamaan puolisonsa sukunimen. Kolmantena olen seurannut tyttärien elämää aivan samalla tavoin kuin poikienkin. Eli tuonut heidän sukuhaaransa niin pitkälle nykyisyyteen kuin mahdollista. Onhan tytöillä saman verran Okkosverta kuin pojillakin. Olen myös pyrkinyt hakemaan
syntymä- ja kuolinpaikat jos mahdollista niin talon tai ainakin kylän tarkkuudella.
Haluan lausua suuret kiitokset niille sukulaisille, jotka ovat auttaneet sukukirjan tekemisessä toimittamalla
päivitystietoja. Samalla pyydän anteeksi niistä virheistä ja puutteista, joita syystä tai toisesta kirjassa on. Toivon lukijoiden toimittaan havaitsemistaan virheistä tiedot heti sukuseuralle, jotta ne saataisiin korjattua ja tiedot päivitettyä sukututkimusohjelman tietokantaan.
Klaukkalassa 13.3.2024
Ilkka Okkonen